|
Keittiömestari Pekka Terävä on kuin kapellimestari johtamansa ravintolaorkesterin puikoissa. Maailman parhaan pohjoismaisen ruoan säveltämiseen tarvitaan sesongin laadukkaimpia raaka-aineita, intohimoa, tinkimätöntä ammattitaitoa ja paljon puhtautta.
Moderniin pohjoismaiseen keittiöön
erikoistunut ravintola Olo tarjoaa selkeää, linjakasta ruokaa. Puhtaat maut ovat kuin isoäidin keittiöstä.
– Olen uskonut pitkään pohjoismaiseen tyyliin, pelkistämiseen ja raaka-aineiden kunnioittamiseen. Pohjoismainen ruokakulttuuri on paljon monipuolisempi ja laajempi kuin pelkkä suomalainen. Yhdessä muodostamme omaleimaisen, selkeän gastronomisen alueen. Sesonkien seuraamiseen meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus, Terävä painottaa.
Sallan poroa,
Pietilän ankkaa, suussa sulavaa karitsaa Aurasta. Raaka-aineista ei tingitä. – Käytämme pieniä ja tasokkaita tavarantoimittajia – aitoa, puhdasta ja eettisesti tuotettua.
Vastuullisuus merkitsee, että kunnioitamme raaka-aineita ja seisomme tekemistemme takana. Luottokalastaja käsittelee kalafileet, mutta lihat tilataan usein ruhoina ja liemet keitetään itse. E-kirjaimella merkityt aineet eivät pääse Olon listoille.
– Puhtaan, lisäaineettoman ruoan tarjoaminen on tärkeää. Jo Keski-Euroopassa maa on niin saastunutta, ettei se voi olla vaikuttamatta raaka-aineisiin.
Luonto on Terävälle
inspiraation ja innoituksen lähde. – Liikun ulkona, havainnoin ympäristöä ja seuraan vuodenaikojen vaihtelua. Jotain siitä siirtyy aina ruokalistoillemme.
Ilmastonmuutoksen torjumiseksi on tehtävä ruokaa siitä, mitä oma maa antaa. En vielä muutama vuosi sitten ymmärtänyt, miten asian ytimessä Olossa olemme! Terävä korostaa, ettei koko maailmaa voi parantaa, mutta oman tontin voi hoitaa mahdollisimman hyvin.
– Ulkomaisen pulloveden sijaan suodatamme veden itse. Kyse on pienistä asioista, jotka pyrimme tekemään paremmin. Kotimaisella Farmoksella on pieni hiilijalanjälki ja korkealaatuiset tuotteet. Jos vain voin valinnoillani vaikuttaa, teen sen!
Puhtaus luonnehtii oloa.
Ruoassa korostuvat maan ja veden omat, luonnolliset maut. Sisustus on pohjoismaista selkeää muotokieltä.
Myös konkreettinen puhtaus on Terävälle ensisijaista. – Hygienia keittiössä sekä salissa takaa turvallisuuden, viihtyisyyden ja laadun. Aina pitää pyrkiä vielä puhtaampaan!
– Farmos on alan vastuullinen, luotettava toimija. Meillä on avoin suhde, joka perustuu rehellisyyteen ja keskusteluun. Olen ollut erittäin tyytyväinen sekä tuotteisiin että palveluun, Terävä kiittää.
|